keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulu 2016
Tunnelmapaloja 
meidän joulusta.




Joululintu lensi Rukalla aatonaattona
jo 21 kerta
ja aina se on yhtä ihana
käydä katsomassa, jos täälläpäin 
joulunsa joskus viettää, niin suosittelen 
lämpimästi kaikille, käykää katsomassa
jouluinen musiikkinäytelmä.
Rukan koulun esittämässä 
joululintu-musiikkinäytelmässä
on mukana koko koulun väki ja 
tukemassa lasten ja nuorten vanhemmat
sekä Rukan alueen yrittäjät.

Kuva on vuodelta 2013


Joulumyyjäisistä jäi pokepalloja muutama
niin laitoin niihin nauhan ja ripustin kuuseen,
tähän olisin halunnut pieniä mustia palloja
kaveriksi, mutta eihän niitä ollut mistä ottaa/ostaa, 
mutta näillä sitten mentiin.
Pokepallot ovat siis syötäviä vaaleita pipareita
jotka on koristeltu sokerimassalla.


Seuraavaksi uutta vuotta kohti!


maanantai 21. marraskuuta 2016

Villa Vanilla
Piipahdin yks päivä Kuusamon ihanimmassa
kaupassa,
 Sisustuspuoti Villa Vanillassa 
ja sieltä lähti mukaan nämä
ihanat.


Samalla osallistuin
arvontaan ja kuinka ollakkaan
onni oli minun puolellani
 tälläkertaa.


Palkintona oli Lene Bjerren tuotepaketti, 
aika ihana vai mitä?


Keittiöpyyhkeet ovat tosi pehmoisia 
ja ihanan tuntuisia.


 puodin kuulumisia voi käydä kurkkimassa vaikkapa täältä 
jos kiinnostus heräsi.



maanantai 12. syyskuuta 2016

Väliaikaista
Uusi sohva on ollut jo pidemmän aikaa
toivelistalla ja
 nyt mies erehtyi sanomaa että
jos saan myytyä vanhat sohvat
niin hankitaan sitten ne uudet, 
heti tuumasta toimeen ja sohvat
myyntiin 
ja nehän menikin heti kaupaksi.




Nyt ollaankin ilman sohvia, kunnes löydetään 
mieluisat
 joka onkin osoittautunut hiukan 
haastavaksi.

Poika oli kyllä sitä mieltä 
että ei me mitään sohvaa tarvita
vaan hirmu iso pöytä johon voisi koota 
lego maailman.



hakusessa siis 
kulmadivaanisohva 
jossa myös vuodemekanismi
ja leveys saisi olla noin 260cm,
hiukan voi olla pienempi mutta
ei paljoa. 
Tämä koko ja vuodemekanismi
tuntuu aiheuttavan hankaluuksia,
mutta jatketaan etsimistä....

Heippa, nähdään =)



perjantai 9. syyskuuta 2016

Kuulumisia
Heipä hei!
Täällä ollaan taas, tarkoitus ei ollut
pitää mitään taukoa, mutta niin vaan kävi,
kesällä ei vaan tullut istahdettua 
tähän koneelle.
Instagramissa olen ollut vähä ahkerampi :)




Heitän tähän pari kollaasia kesästä
sen enempää selittämättä.
Huomasin näitä kootessa
että puhelimessa on huomattavasti
enempi kuvia, kääks...



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Leppoisaa 
Juhannuspäivää kaikille!



Tämä pyörä vanhus sai 
uuden elämän ja rupesi oikein
kukoistamaan lehtorinteellä ;D


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Vaatteita
Hiukan kesävaatteiden
esittelyä, 
ensimmäinen paita
on ihan tosta meidän Prismasta,
tosi kiva, että sieltäkin tekee
joskus löytöjä, myös itselleen ;)




Takki Only ja kengät löytyi Tokmannilta,
sävy ei ole takin kanssa ihan just, mutta
riittävän lähellä. 


Olen ihan selvästi ihastunut nyt 
kukkakuosiin,
 muutama kukallinen vaatekappale,
 tullu meinaa hommattua :D

Onko teillä lukijat tapana ostaa
uusia vaatteita kesäksi?


lauantai 28. toukokuuta 2016

Ihan pihalla
Se tunne, kun et osaa
päättää ja otat
 vähän kaikkea :D


Nämä lähti mukaan Jyskistä.




Valkoiset jäivät vielä etsimään paikkaansa
mutta muut löysivät heti oman paikkansa.


ja lähtihän sieltä taas pari torkkupeittoakin 
matkaan :)


Tänään syötiin ulkona jo toista kertaa
tälle kesälle, tykkään!


Illalla nostetaan kukat ylös
että puput ei niihin pääse ja toivotaan
että porotkaan ei yöllä vieraile. 


Hyvää yötä!

torstai 19. toukokuuta 2016

Kakkuilua
Täällä on oltu kakku hommissa,
kerronpa siitä hiukan.

Ystäväni piti poikien ja tytön 
syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä
ja samalla ne oli myös läksiäiset
lasten kavereille, koska ystäväni muuttaa
perheineen eri paikkakunnalle, mutta 
onneksi ei kovin kauas.
Yhdessä suunniteltiin syntymäpäivien
teemat/koristelut.

Ensimmäisenä oli vuorossa pojat
ja hurjat merirosvot ja
pitäähän merirosvoilla aarrearkku olla
joten tein heille aarrearkku-kakun



Tyttö halusi Monster high kakun
jonka tein sitten toiseksi päiväksi.
Kakun päällä olevat koristeet sain mukaan 
jo aiemmin, 
jonka pohjalta kakku lähti syntymään.


Facebookissa on paikallinen oma 
apua ja iloa ryhmä 
jossa olen mukana 
ja tämän ryhmän kautta, 
lupauduin synttäri apuriksi
yhdelle yksinhuoltajalle,
halusin toteuttaa jonkun lapsen unelma synttärit.
Niinpä tämä kätyri pisti tuumasta toimeen 
ja oli apuna Minions-synttäreiden 
toteuttamisessa. 


Että tällaista tänne kuuluu :)

lauantai 14. toukokuuta 2016

Arvonnan voittaja
on -Virpi A-
paljon onnea!

Ollaanpa yhteyksissä.


perjantai 22. huhtikuuta 2016


Arvonta jonka lupasin
alkaa nyt 22.4. 
ja päättyy 6.5.

Arvotaa!
Vintage-peltikyltti
ja
2 pussia unikonsiemeniä

Jokainen tähän postaukseen 
kommentin jättänyt saa 
tasapuolisuuden nimissä yhden arvan.

Onnea arvontaan!




maanantai 18. huhtikuuta 2016

MOI!

Tulin tänne piipahtamaan
 ja kertomaan että
tänään blogini täyttää 3 vuotta
ja sen kunniaksi on tälläviikolla 
tulossa arvontaa, pysykää siis 
mukana ;)


Mukavaa alkanutta viikkoa
toivottelen näiden 
kukkien kera
jokaiselle! =)


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kukkia
Näitten ale kukkien ohi
ei vaan pääse millään
tyhjin käsin









Paljastuksia
Pääsiäisenä sain yllättävää postia
nimittäin salaisista salaisin muisti minua.
Jouluna osallistuin salaiseen jouluystävään
ja minua paketeilla yllättänyt jäi hyvin 
salaiseksi, koska korttikierroksen kortti ei
koskaan löytänyt perille, enkä saanut
tietää kuka minua oli ilahduttanut, 
kieltämättä se jäi hiukan harmittamaan, 
mutta nyt tämäkin salaisuus on paljastun, huh ja 
suuri kiitos Mila että jaksoit nähdä vaivaa
tämän asian eteen.




Joulupallo on kuin pääsiäismuna, hih...tosi hauska!




keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen
Ihanaa
pääsiäisviikkoa kaikille!

Meillekkin on narsissit saapuneet, 
nyt kun sais ne vaan pysymään nättinä.




Pupusia kävin ostamassa Tokmannilta,
harmikseni vaan, siellä ei ollut enää muita jäljellä kun
näitä pyllähtäneitä pupuja, 
mutta ihan hauskoja nämäkin.
Nämä vaihtaa myös väriä, itse en kyllä välitä
niinkään näistä värikkäistä pupuista,
mutta poika tykkää,
sehän meneekin sitten niin, että minä 
sammutan, poika sytyttää :D :D



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Palmusunnuntai!


Virvon varvon vitsasella,
paukuttelen pajusella,
sula läski lyllymästä,
liha liikaa lellumasta,
ihra kaikkoa kavala,
suksi suohon selluliitti.
Kivaa pääsiäistä!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Onnea minulle ;)
Syntymäpäiväni vietettiin
silleen pienesti, 
perhe ja muutama sukulainen :)


Mies pääsi yllättämään
upealla ruusukimpulla, oijoi...
Kyllä näitä on hoidettu ja 
vaalittu rakkaudella.



Lahjaksi sain ompelukoneen
kun vanha hajosi syksyllä.
Joudun melkein vilkaisemaan ihan
käyttöohjeita ;)
Toivonkin nyt löytäväni 
sen kauan kadoksissa
olleen ompeluintoni, tämän 
koneen myötä, 
sitä odotellessa,
 mukavaa viikkoa teille =)


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016


Täällä on menossa hiihtolomaviikko
ja mukavaa sain myös
itse 4 päivän vapaan.

Ennen lomalle jäämistä 
pojan koululla oli 
kevätkahvila ja kirpputoritapahtuma
niinpä me näprättiin sinne
tikkupipareita






Ja kuppikakkuja...






Kivaa oli kuulemma ollut.

tiistai 8. maaliskuuta 2016


IHANAA
NAISTENPÄIVÄÄ!



Hyvältä maistuu kahvi
uudesta kupista, kiitos
ystäväiseni.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016